sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

n:s viikko

Löysin kameran ja kännykän kätköistä kuvia, jotka olen unohtanut postailla tänne aikanaan. Ah, noita ihania alkuaikoja, kun jaksettiin vielä käydä lauantaiaamuisin farmers marketilla ostamassa mitä ihmeellisimpiä hedelmiä ja kukkia - tänä viikonloppuna tuon riemun tilalla oli Aristoteles-konferenssi! Siispä jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, eikä olohuone ole juuri nyt yhtään niin värikäs kuin haluaisin sen olevan.





Tuo punainen on ilmeisesti suomeksi lohikäärmehedelmä, ja toisen nimeä en tiedä edes englanniksi. Lohikäärme maistui paljon laimeammalta kuin väri antaisi ymmärtää, eikä tuo toinenkaan tainnut maillaan loistaa. Terveellisiä kummankin mainostettiin kuitenkin olevan, omega 3:sta ja sen semmoista.


Tämä taas on Westwoodista. Tuossa yhdessä risteyksessä tuntuu aina suuren maailman menolta, kun pankit ovat saaneet pystyttää tornejansa edes johonkin päin kaupunkia. Century cityssä tuollaisia pankkitaloja onkin sitten enemmän kuin voi kuvitella, ja bussipysäkeillä tornien edessä nukkuu kodittomia päiviensä täytteiksi. Tällä puolella kaupunkia kodittomia ei edes ole niin paljon kuin jossain muissa kaupungin osissa, mitä nyt muutama asuu sillan alla sopivasti Fox-tv-kanavan rakennuksen huudeilla.


Sitten tämän päivän seikkailulta paikallisesta Venetsiasta. Joku rikas keksi rakentaa tänne kanaaleja, ja aika mukavalta tuolla näytti sadepäivän ainoiden auringon hetkien aikaan:









Tuosta viimeisestä kuvasta näkee jopa melkein nousevan lentokoneen, niitä täällä on taivaalla koko ajan joko nousu- tai laskusuunnassa. Niitä katsellessa saa aika hyvin perspektiiviä siitä, kuinka paljon ihmiset lentää ympäri maailmaa jatkuvalla syötöllä.

Ja sitten vielä muutama uusi tuttavuus! Erityisesti tämä ensimmäinen on tykästynyt pihapiirimme ja lintukammoisimmat väistää sitä parvekkeelta sisätiloihin lukemaan ihan suosiolla. Tuo toinen taitaa olla jonkin sortin paikallinen pulu, joka tänä aamuna hengaili muina miehinä parvekkeella.





Tämä viimeinen taas on (ilmeisesti) Venetsialainen haikara, joka liikkui nopeammin kuin kännykän kamera tarkensi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti