Tänään tarjolla lähinnä kuvia, sillä epäonnekseni koitui liika innokkuus käsivarren toimintakyvyn testaamisessa, ja jälleen elättelen täällä jääpussin ja naprokseenin kanssa toiveita, että joku päivä voin tehdä kärrynpyöriä ja käsilläseisontatreenejä aivan niin paljon kuin haluan. Sitä odotetellessa olen taas tietokoneen käyttökiellossa (mutta onneksi koneen yhdistämistä telkkariin Gilmoren tyttöjä varten ei lasketa!), ja koitan siis suorittaa tämän päivityksen ergonomisesti ja vähäsanaisesti.

Viime sunnuntaina erään tuttavan synttäripiknikin jälkeen taivallettiin vähän Hollywoodin huudeilla...

...ja syötiin synttärikakkutarjoilun lisäksi vielä toiset palat kakkua!

Sunnuntain kunniaksi suljetun vintageliikkeen ikkunassa komeili jotain kauniin keltaista. Vannoin tulevani takaisin hakemaan omani pois, vaan kuinkas kävikään. Matka länsipuolen mukavuuksista on aivan liian pitkä edes keltaisen mekon takia.

Tämän kaupungin täydellisin keltainen on mitä luultavimmin ruotsalaisten ansiota.

Motelli thaitownissa. Kaikki, mitä olen tästä kaupungista kuvitellut, näyttää olevan totta - myös palmujen jouluvalot (maaliskuussa).

Ja sitten päivityksen ruokaosioon! Uusi suosikkini sushin ja meksikolaisen ruuan lisäksi on vietnamilainen nuudelikeitto. Se maistuu ihan joululta, ja siihen saa itse lisäillä maun mukaan basilikaa, limeä, sipulia, ituja ja chilikastikkeita (ei nuo kasviskevätrullatkaan olleet hullumpia):

Kotona ruoka oli aavistuksen pohjoismaalaisempaa. Rakensin tofusta vegaanisen pyttipannun. Olin himoinnut tofupannua jo tovin ja ilmoitin hyvissä ajoin aamulla, mitä on tiedossa. Iltapäivään mennessä osa väestä oli kuitenkin onnellisesti unohtanut suunnitelmani ja kaivoi toiveikkaasti jääkaappia. Verbaalisesti tilanne meni suurin piirtein näin (tosin vähän toisella kielellä): "Tehdäänkö tänään jotain tosi hyvää ruokaa? Laitetaan basilikaa ja mozzarellaa..." (äänensävynä into ja toiveikkuus)... "eiku ainiin, sä teetkin tänään jotain tofusta." (äänensävynä pettymys ja apatia). Hyvää se oli silti.

Ruokaan liittyen täytyy edelleen jakaa hauska mansikkatarina.

Sattui niinä päivinä, että Trader's Joen heviosaston hyllyt notkuivat mansikoita. P innostui ajatuksesta ja lähti tarkistamaan, josko niitä löytyisi myös luomuversioina. Itse sen sijaan norkoilin oikeaoppisen kauppa-apulaisen tapaan ostoskärryihin ja tuijottelin tyhjyyteen.

P: You seem a bit lethargic.

S: Oh, what does that even mean?

P: Passive, unenthusiastic.

S: Well, you know. Coming from the country where we have the world best strawberries, I already know that I can only be disappointed.

Ostoskärryyn kuitenkin asettui rasiallinen luomumansikoita (jotka ei sentään olleet ihan nyrkin kokoisia, niin kuin ne kemikaaleilla kasvatetut), ja P suunnisti tyytyväisenä kohti juustohyllyä minun tavatessa lethargic-sanaa ääneen amerikkalaisten iloksi. Myöhemmin kotona mansikat on pestynä ja kulhossa:

P: Hmmm.... you should taste one. Maybe you can put these to a smoothie.

S: (maistaa)... I'm not saying anything...

P: Well, atleast they taste a little bit like strawberries.

I rest my case. Oi heinäkuu, ja torin mansikka-apajat! Mutta tein kuin teinkin sen smoothien. Ei se erityisen pahaakaan ollut:

Sitten vielä tämän päivän aamulenkiltä Santa Monicasta:

Joku oli muutaman korttelin päässä meistä yrittänyt omatoimisesti saada aikaan autokaistaa sushiravintolaan. Erityisen hauskaa kuvassa on tuo viranomaisajoneuvo, joka ei suinkaan ole poliisi tai palokunta vaan pysäköinninvalvonta. Voisin veikata, että kuski kyllä tietää jo parkkeeranneensa aavistuksen holtittomasti ilman sakkolappuakin. (Hauskaa oli myös se, että bussikuski pysäytti auton erikseen tämän kohdalle ottaakseen kuvan. Tällaista ei kuulemma joka päivä näe!)

Sairastupa alkaa viimein olla historiaa, kiitos mukavan lääkärisedän, joka piikitti Lidocainia lihakseen niin, että olkapääni ovat viimein samalla tasolla. Tämä tunne on kyllä hieno, enkä siksi ole juurikaan viettänyt aikaa tietokoneella, jottei vastaava kramppi ole kohta jo uudestaan vieraana. Lääkäri oli myös suuri Suomi-fani, tosin ei Nokian vaan lähinnä Pandan karkkitehtaan vuoksi. Hän kuulemma tykkää lakritsista ja salmiakista, ja kyseli innoissaan, olenko ollut niin onnekas, että olisin päässyt tutustumaan tehtaaseen koskaan. Totesin, etten ole itse käynyt, mutta että tunnen kyllä ihmisiä, jotka ovat opiskeluaikoinaan siivonneet siellä.

Jokin aika sitten käytiin lounaalla naapurikorttelin 50's dinerissa:

Luonto-osuutena tänään on punainen pulloharjapuu. Tästä kuvakoosta ei sitä ehkä erota, mutta nuo punaiset "kukat" ovat karvaisia ja pulloharjan muotoisia, josta luonnollisesti nimikin seuraa.

Pyhän Patrikin päivää täällä juhlittiin jo viime lauantaina humalaisen ja vihreäsävyisen amerikkalaisnuorison voimin. Tuolloin jätin Guinnessini juomatta, mutta kyllähän tuo lippu tuo aina hymyn huulille. Ah Irlanti! Tänään, virallisena St. Patrickin päivänä korjaan tilanteen, jahka pääsemme ulos asunnosta.

Ollaan keksitty aika mukava työskentelyrytmi Santa Monicassa. Siellä on mukavan boheemi kahvila, jossa kaikki työskentelevät hiljaa läppäreidensä ääressä ja kahvi on tolkuttoman hyvää. Työpäivän palkinnoksi voikin sitten rentoutua meren rannalla vielä tovi ennen auringonlaskua.

Kukat on täällä niin halpoja, että tohtii surutta koristella kodin niillä (eivätkä ne kuole pakkaseen matkalla kotiin - pikemminkin vain läkähtyvät täällä sisäilmassa nyt lämmön hipoessa 30 astetta).

Tämän viikon kohokohta oli yksi Santa Monica -päivä, jolloin mentiin erääseen kahvilaan työskentelemään iltapäiväksi. Otin kameran varoiksi mukaan kotimatkaa varten, ja sain ikuistettua viimein bussin ikkunasta ihailemani seinän, Tuo tosin taisi olla jonkin kirkon tekosia, ja parkkipaikka oli aidattu niin, että jouduin ottamaan kuvan hiukan ikävästä kulmasta.

Nämä loput ovat kulkureitiltä kahvilalta rantaan ja rannalta bussille. P on oppinut perisuomalaisen tavan kävellä noin 5-10 metriä edelläni - kuulemma tämä turistiuteni on vähän noloa. Koitin lohdutella kertomalla, että olen aika turisti ihan kotonakin - ja suurimmaksi osaksi ajastani nolo riippumatta siitä, onko kameralla osuutta asiaan vai ei. 

Epäilisin erään toisen P:n tykästyvän tämän viimeisimmän rakennuksen väritykseen - ihan kuule sinua silmällä pitäen tämän kuvasin! Kelepaisi majapaikaksi kyllä itsellenikin, niinkuin aika moni muukin kiva rakennus Santa Monican ja Venicen alueella.

Torstaina vietin leppoista aamua löydettyäni viimein kaurapuuropalikoita, jotka eivät vaadi 40 minuutin keittämistä tai joita ei myydä yksittäispakkauksina (siis valmiiksi mitattuna 1dl verran ryynejä kuhunkin pussiin!). Lisäksi ostin kalliita ja superisoja luomumustikoita. Paremman puutteessa kelpasivat hyvin, mutta väittäisin kyllä, että suomalaiset ovat paljon parempia (ja halvempia, kun laittaa isän keräämään).

Nyt olen ollut muutaman päivän ylienergisena kotona kipeiden hyppääjän polvien ja muuten vain kiukustuneen olkapään kanssa. Olen mm. järjestänyt työhuoneeni uuteen uskoon ja ihastellut värikkäitä työskenelyolosuhteitani, sekä viettänyt huiman määrän aikaa joogamatolla venyttelemässä jalkojani. Olen myös miettinyt jos jonkinlaisia kummallisuuksia ja esimerkiksi sitä, kuinka mahtavaa olisi ollut olla superfilosofi Suomessa jokunen vuosikymmen, -sata tai -tuhat sitten, ja keksiä hienoja teknisiä termejä avuksi teorialleni. Nyt sitten vakavahenkiset harmaahapset keskustelisivat tuntikaupalla hölökynkölökyn tai ähäkutin (tai äkäslompolon tai äläpähäslään) merkityksestä metafysiikkani peruspilareina, Sellaisen pienen käytännönpilan kanssa olisi mukava naureskella partaani, vaikka en olekaan vielä ihan keksinyt, miten olisin ollut itse todistamassa tuota kaikkea. Siltikin tämä ajatus on tuottanut minulle suurta iloa, ja olen alkanut olla vähän pettynyt Aristoteleen niinkin yksinkertaisiin termeihin kuin ousia ja eidos ja telos. Siinä jäi oiva tilaisuus käyttämättä!

Olen siis selkeästi liikunnan tarpeessa. Päivät ovat pitkiä, ja mieli turhan vilkas, jos en saa purettua energiaani johonkin. Julmaa tämä tämmöinen kipeytyminen, mutta olen hyvin vannoutunut kuntouttamaan itseni takaisin kärrynpyörä- ja käsilläseisontavalmiuksiin tuota pikaa!